:: Siinä missä ääri-islamilaisuuden parjaaminen on Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa täysin normaalia, jopa edistyksellistä, ei äärijuutalaisuuden poliittisista ulottuvuuksista puhuta kuin aniharvoin. Ääri-islamilaisuuden ja äärijuutalaisuuden poliittiset ilmentymät ovat kuitenkin yhtä lailla kestämättömiä ja yhteensopimattomia laillisuusperiaatteen ja -ajattelun kanssa. Myös termi “terrorismi” yhdistetään automaattisesti vain toiseen näistä kahdesta fundamentalismin suuntauksesta. Tälle rajaukselle ei ole perusteita. Äärijuutalaisuuden retoriikassa ja äärijuutalaisten toimissa on samoja terrorismin määritelmän täyttäviä piirteitä kuin ääri-islamilaisuudessakin. Muutama päivä sitten Israelin hallituspuolueen Shasin hengellinen johtaja Ovadia Yosef “kirosi” PA:n johdon ja “ilkeät palestiinalaiset”. HS (29.8.2010): “Kadotkoot maailmastamme kaikki Israelia vihaavat ilkeät ihmiset kuten Abu Mazen (Abbas)”, julisti hallituksessa istuvan ääriortodoksisen Shas-puolueen hengellinen johtaja rabbi Ovadia Yosef saarnassaan. “Iskeköön Jumala heidät vitsauksella maahan yhdessä kaikkien Israelia vainoavien ilkeiden palestiinalaisten kanssa”, rabbi vyörytti. Oliko Stubbilla mielessä tämänkaltaiset Israelin hallituspuolueen lausunnot kun hän sanoi Suomessa vierailleen Israelin äärioikeistolaisen ulkoministerin Liebermanin läsnäollessa, että “Suomen ja Israelin välillä ei ole poliittisia ongelmia”? [Yle (6.7.2010): "Ulkoministeri Alexander Stubb (kok) vakuutti ulkoministerien neuvottelujen jälkeen, että Suomen ja Israelin välillä ei ole poliittisia ongelmia."] Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun toimisto pyrki pesemään kätensä lausunnosta sanomalla, että ko. rabbin lausunto ei heijasta Israelin hallituksen linjaa, ja että Israelin hallitus “haluaa rauhaa”. Israelin hallitus ei halua kansainvälisen lain mukaista rauhaa, mutta kyllä hekin jotain haluavat: nimittäin Shasin osaksi hallituskoalitiota.

Vaikutusvaltainen rabbi kirosi palestiinalaiset rauhanneuvottelujen alla (HS: 29.8.2010)

:: Erinomainen artikkeli yhdeltä Bilinin kaupungin keulahahmolta ja Popular Struggle Coordination Committeen koordinaattorilta. Khatib: "If what Abdallah has done is illegal, then we are all proud offenders. Israel better round us up and throw us to its jails and prisons by the hundreds, as the perverse reality Israel has created on the ground means that we must defy Israeli military law in order to uphold international law and achieve our human rights."

Why Israel imprisoned my best friend (The Electronic Intifada, 2.9.2010)

:: Artikkelin kommenttiosasta löytyy pätevä tiivistelmä kaikesta oleellisesta: “Thank G-d these settlers are willing to do what their government has not been willing to do, keep the biblical land assigned to Israel. The Pals would wish to make Judea Jew free. Prayers for your continued success in building and declaring historical Israel as your home. Mazel Tov. Keep building Israel’s future.” Kohta “to make Judea Jew free” kuitattakoon sillä tosiasialla, että todelliset yhden tai kahden valtion ratkaisut kunnioittavat Israelin v. 1967 rajoja, eivätkä nykytilanteesta poiketen perustu rasistiseen siirtomaapolitiikkaan. Siirtokunnat, muuri, yms. miehityksen osa-alueet sekä termien “juutalaisvaltio” ja “juutalainen demokratia” mielettömyys ovat sen sijaan asioita, jotka jäävät tällä hetkellä vaille ansaitsemaansa huomiota.

Settlers defy peace talks with new construction across West Bank (Haaretz 2.9.2010)

:: Netanyahu iski delegitimointi-kortilla vaihteeksi Israelin sisäistä boikottia vastaan.

  Israeli actors refuse to take the stage in settlement theatre (The Independent 30.8.2010) 

:: IDF "valmistautuu" siirtokuntalaisten hyökkäyksiin, jotka ovat tyypillisiä, kun kansainvälistä lakia pyritään kunnioittamaan Länsirannalla edes puheiden tasolla. Lehden kuvavalinta on huomionarvoinen - lukijoille pyritään antamaan kuva siitä, että hyökkääjät ovat pieniä lapsia.

IDF preparing for more settler violence if freeze extended (The Jerusalem Post 30.8.2010)

:: "... Palestinians still doubt the prime minister's commitment to peace. Netanyahu has so far refused to address Palestinian demands to continue a 10-month freeze on the building of Israeli settlements in the West Bank, due to expire on September 26."

Netanyahu: We can reach a peace deal to last generations (Haaretz 29.8.2010)

:: Israel ja Etelä-Libanonin vastarinta.

Israel’s multi-front war on Lebanese resistance (The Electronic Intifada, 18.8.2010)

:: Juutalaisvaltio vai kansalaistensa valtio?

Arabs, get out (Haaretz, 15.8.2010)

:: “The study found that in a quarter of Arab communities in Israel, no private or local master plans exist that would allow a resident to be issued a building permit.” … “Another obstacle in regards to the approval of master plans is that only 6 percent of local Arab authorities have local planning and building committees, compared to 55 percent of Jewish communities.”

Israeli Arabs have no choice but to build illegally (29.7.2010)

:: “Authorities razed the unrecognized Beduin community of Arakiv in the Negev on Tuesday. Between 20 and 40 homes were demolished by government order.”

Police raze unauthorized Beduin community in the South (The Jerusalem Post 27.7.2010)